UUTISET

RSS
 
ODESSA
29.09.2011

Wiidakon marraskuussa julkaistavan kolmannen albumin toinen single on Odessa. Kappale on saatavana kaikissa verkkomusiikkikaupoissa 14.10. lähtien. Sitä odotellessa voit katsoa singlen trailerin.
WIIDAKKO ELÄINTARHASSA
21.08.2011

Helsingin Korkeasaaren Kissojen yössä nähdään tänä vuonna myös Wiidakko. Yhtye soittaa tapahtumassa syyskuun 9. päivä. Edellisen kerran viisikko nähtiin eläintarhassa neljä vuotta sitten.
TEHONA, TEHOSSA, TEHOLLA
16.03.2011

Seis seis seis on tällä viikolla YleXin tehobiisinä, kommentoi, toivo ja toivo. Kiitos, olette aika parhaita.
SEIS SEIS SEIS
01.03.2011

Olemme vihdoin palanneet lomaltamme. Seis seis seis on ensimmäinen näyte tulevalta kolmannelta albumiltamme, jonka on tuottanut Jaani Peuhu. Käykäähän toivomassa kappaletta radioiden eettereihin. Tulevana perjantaina soitamme vuoden ensimmäisen keikkamme Lahdessa. Tulkaa katsomaan, jos ette usko. Wiidakko on palannut.
JOULUDISCO V
18.12.2010

Wiidakko esiintyy joulupäivänä perinteisessä Jouludiscossa Lahden Torvessa. Lavalle nousee myös Hannulelauri. Tapahtumaan ei myydä ennakkolippuja.
WIIDAKKO III
21.11.2010

Voimme kertoa, että kolmas pitkäsoittomme on nyt äänitetty. Ääninauhalla on kymmenen kappaletta, joita kutsutaan muun muassa nimillä Seis seis seis, Laika vs Lassie ja Odessa. Kauppoihin albumi saapuu vasta ensi vuoden puolella, mutta innokkaimmilla ja onnekkaimmilla on mahdollisuus kuulla uutta materiaalia jo joulupäivänä. Kerromme asiasta pian lisää.
KIITOS JA KUMARRUS!
10.10.2010

Suuri kiitos kaikille Lahteen, Tampereelle tai Helsinkiin paikalle saapuneille. "Minikiertue" huipentui eiliseen loppuunmyytyyn Virgin Oiliin, mistä kuuluu kiittäminen erinomaisia Herra Ylppöä & Ihmisiä. Albumikin on jo melkein valmis, olkaahan varuillanne!
WIIDAKKO, IHMISET & YLPPÖ
11.08.2010

Wiidakko esiintyy mainion Herra Ylppö & Ihmiset -kokoonpanon kanssa kolmella keikalla syksyllä. Esiinny sinäkin. Varautukaa Lahti, Tampere ja Helsinki.
W III
30.07.2010

Valehtelimme teille pitkään, että olisimme studiossa äänittämässä seuraavaa albumiamme. Nyt loppuu valehtelu, sillä voimme kertoa olevamme täällä ihan oikeasti. Wiidakon kolmas albumi on käsissänne ensi talvena. Luvassa on kovaa kamaa, kovempaa kuin monet muut.
VUOSIKYMMENEN ENSIMMÄINEN KEIKKA
22.02.2010

Wiidakolla on kunnia esiintyä Jermaine-yhtyeen levynjulkaisukeikalla Helsingin Loosessa 5. maaliskuuta. Voitte valmistautua ikimuistoiseen iltaan tämän videotaideteoksen kanssa.
7
14.02.2010

Hyvää ystävänpäivää ja hyvää syntymäpäivää seitsenvuotias Wiidakko! Olemme kuulleet, että kolmas levynne olisi valmis tänä vuonna. Odotamme sitä niin, että tuskin pysymme housuissamme. Toivottavasti siitä tulee vielä parempi kuin aikaisemmista. Toivottavasti julkaisette pian myös joitain keikkoja. Meillä on teitä niin ikävä. Olettehan niin söpöjä ja ihania ja muutenkin ihan helevetin hyviä tyyppejä.

terveisin Kaikki Maailman Wiidakko-fanit

JOULUDISCO ’09
27.11.2009

Järjestyksessään jo neljäs Jouludisco tanssitaan perinteisesti Lahden Torvessa lauantaina joulukuun 26. päivä. Discokansan ohella lavan ottavat haltuunsa Jesse sekä Wiidakko.

Elektron supersankari Jesse on juuri julkaissut toisen kokopitkän albuminsa Tum Tum Tum. Yhtyeen johtokaksikko, Kalifornia-Keke ja Stiletti-Ana, on puristanut syntetisaattoreistaan irti kaikki mehut ja musiikissa haisee rehellinen hiki. Kaksikon mukaan levyn nimi tulee lausua kovaan ääneen nyrkkiä puiden.

Sen sijaan Wiidakko on vain löhöillyt uima-altaansa reunalla koko kuluneen vuoden ja haaveillut siitä, että seuraava levy valmistuisi itsestään. Ja kas ihmettä, näin onkin ehkä tapahtumassa, sillä yhtye on luvannut soittaa tukullisen ennen kuulemattomia kappaleita ensi vuonna julkaistavalta kolmannelta levyltään.

Kaikki on juuri niin kuin teille on sanottu.

Jouludisco

TERVEISIÄ SÄVELTÄMÖSTÄ
19.10.2009

Hyvät Wiidakon ystävät. Pahoittelemme hiljaiseloamme. Olemme viipyilleet säveltämössämme syvällä maan alla nyt noin vuoden. Olemme hartaasti valmistelleet kolmatta vielä nimeämätöntä albumiamme. Nyt voimme kertoa, että kyseinen tajunnat räjäyttävä audioelämys on tarkoitus julkaista vuoden 2010 alkupuoliskolla. 

Toivomme siis, että jaksatte odottaa vielä hetken. Odotuksenne tullaan palkitsemaan avokätisesti. Levy tulee nimittäin sisältämään törkeän hyvää musiikkia. Rummuissa on totuttuun tapaan Wiidakon Jyri, bassoa nakuttaa Wiidakon Ilkka, kitaroita helisyttävät Wiidakon Juho sekä Tuomo ja laulussa on valitettavasti edelleen Kujawan Markus. 

Joulun tienoilla tulemme esittelemään uutta materiaaliamme yhdellä eksklusiivisella keikalla. Pitäkää tutkanne viritettyinä. 

-Wiidakko-

KOLMAS LEVY
13.07.2009

Wiidakko pitää bänditreenit ensi maanantaina noin kello 18 Suomen aikaa.
SEURAAVANA MIKKELI
10.05.2009

Wiidakon rehdit suomalaismiehet poistuvat hetkeksi studioistaan ja ohjastavat taksinsa Savon sydämeen. Yhtye soittaa Mikkelin Rock 'n Flow -festivaaleilla lauantaina 16. toukokuuta klo 22 eli samaan aikaan kuin Waldo's People verryttelee jäseniään Moskovassa. Naisvuoritalon lavalla nähdään myös Wiidakon vanhat tuttavat So Called Plan, Nick Arse & The Arsenicks ja The Prostidudes sekä mahdolliset uudet tuttavat Janesaw ja ...And Fear Remains The Same.